Toukokuun 2026 urheilijakuulumiset

18.5.2026

Talven kisailut kisailtu ja hetki hengähdetty sekä suunnitelmia tehty kohti alkavaa harjoituskautta. Tiimimme urheilijoista kansainvälisiin edustustehtäviin pääsivät Melia Palsinajärvi ja Tero Seppälä. Melian kisakalenteri täyttyi nuorten ibu-cupista sekä nuorten EM- ja MM-kisoista. Tero taas kiersi talven maailmancupia ja helmikuussa edusti Suomea myös Olympialaisissa. Olympialaisista kaikille tukijoille toivottavasti tuli myös postikortit Anterselvan kisakylästä. Kiitos tästä yhteisestä työstä suomalaisen ampumahiihdon eteen Olympiaprojektissamme!

 

Mitali Milanosta oli projektimme teemana ja se oli viimeiseen kisaan asti mahdollista, mutta jäi tällä kertaa saavuttamatta. Onneksi arvokisoja on lajissamme vuosittain ja seuraava päätähtäin onkin ensi talven MM-kisat Otepäässä. Mitali kuitenkin saatiin kisoista Suomeen ja Pohjois-Karjalaan Suvi Minkkisen tuomana ja kokonaisuutena Suomen ampumahiihto on kovassa nousussa!

Kuvassa Tero ja Anatoli Anterselvan olympialaisissa

Anatoli on auttanut laajasti Kontiolahdella myös urheilijoita, jotka eivät ole virallisesti hänen valmennettaviaan. Maajoukkue urheilijoiltakin on tullut kiitosta Anatolin autellessa Erik Kulstadin ollessa leirien välit kotona Norjassa. Tärkeää työtä on siis yhdistyksemme tehnyt ja ilo oli nähdä ampumahiihdon eteen tekemämme työn nostavan lajia Suomessa. Yhtenä hyvänä esimerkkinä oli koti maailmancup viikko Kontiolahdella, mikä oli huomattavasti viime vuosia isompi tapahtuma katsojamäärissä. Siellä myös Tero onnistui tekemään talven parhaat kisansa kotiyleisön kannustamana.

 Tärkeää on pitää valmennustoiminta ja olosuhteet Kontiolahdella kunnossa niin saamme jatkossakin nauttia ’’oman kylän’’ urheilijoiden menestyksestä kotikisoissa. Samalla autamme varmistamaan kisojen saantia Pohjois-Karjalaan, kun kansainvälinen lajiliitto näkee lajin olevan täällä nosteessa ja olosuhteiden aina kunnossa.

Tulevan kesän harjoitusryhmä on täydentymässä sekä mies-, että naisurheilijoilla. Ensimmäinen suunnittelupalaveri on jo pidetty ja tavoitteena jatkossakin auttaa mahdollisimman laajasti kaikkia alueen ampumahiihtäjiä.

Alla Anatolin valmennuksessa ensimmäisen vuoden harjoitelleen Melia Palsinajärven mietteitä:

Kevät on sujunut vaihtelevasti. Loppukauden kisoja varjosti sairastumiset, mutta onneksi tilanne alkaa olla jo parempi. Huhtikuussa hiihtokilometrejä pääsi onneksi keräilemään vielä Ylläksen upeisiin maisemiin.

 

Nyt edessä on vielä lyhyet lomailut, jonka jälkeen olisi tarkoituksena aloittaa uusi harjoituskausi. Kauden suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa, ja tavoitteena olisi saada touko- ja kesäkuuhun hyviä juoksuharjoituksia, sekä muutenkin terveitä treenipäiviä.

Kuvassa Melia Lapin hangilla